Lumo tarkoittaa hyvän ylittämistä asiakastyössä

VVO-konsernin Kuopion aluepäällikkö Pekka Tanskanen palasi juurilleen yhtiön palvelukseen lokakuussa 2016. AIT- ja LKV-tutkinnot suorittanut yo-merkonomi aloitti ensimmäisen kerran talossa vuonna 1992, ja viihtyi tehtävässään sillä erää kolme vuotta. Sen jälkeen alkoikin kiinteistöalan konkarin polku hahmottua selkeänä. Seuraava työpaikka löytyi isännöitsijänä SATOssa, minkä jälkeen tie vei SKV:hen, Realia Managementiin ja Oveniaan, joissa kaikissa vierähti yhteensä 20 vuotta isännöitsijänä ja asiakkuusvastaavana.

pekka-tanskanen
Alkusyksyn aikana Pekka etsi itselleen riittävän haasteellista työtä asuntoja omistavasta valtakunnallisesta vuokrataloyhtiöstä, jolla olisi aluetoimisto Kuopiossa.

VVO-konsernissa avoimeksi tullut paikka täytti toiveet täydellisesti. Toimipaikkani on kotiseudulla ja toimenkuvaan kuuluu toimiston henkilöstön esimiehenä työskentelyä, asuntojen isännöintiä, vuokrausta sekä sidosryhmäyhteistyötä, liikuntaa ja ilmailua harrastava Pekka kertoo.

– Olen kokenut työn odotusten mukaisena; työ on haasteellista ja vaihtelevaa. Töitä tehdään ja tuloksia saavutetaan hyvässä ilmapiirissä yhdessä tekemällä. Innostus tekee työstämme mielenkiintoisempaa, hauskempaa ja luovempaa. Se tukee myös hyvinvointia ja jaksamista, synnyttää innovaatioita ja tuottaa tulosta. Konsernimme tarjoaa työntekijöille kilpailukykyisen palkan ja monipuoliset henkilöstöedut. Meillä myös tuetaan ja kannustetaan henkilöstön ammatillista kehittymistä esimerkiksi tehtäväkiertojen ja koulutuksen avulla. Suurimpia ilonaiheita ja tyytyväisyyttä tuottavat kaikki ne hetket, kun saamme asiakkaamme tyytyväisiksi.

Työpäivien taustalla Pekka pohdiskelee kaupungistumisen ja perhekoon pienentymisen megatrendien vaikutusta asuntomarkkinoihin. Kysyntä kohdistuu nyt kaupunkikeskusten yksiöihin ja pieniin kaksioihin, joita olisi saatava lisää. Myös asumisen nykytila ja tulevaisuus ovat jatkuvasti mielessä.

Asukkaiden kuuntelu ja ne pienet jutut

– Mietin, miten asiakkaiden toiveita pystyttäisiin huomioimaan entistä paremmin esim. suunniteltaessa uusia kohteita. Joukkoistamista ja esim. virtuaalilaseja on jo kokeiltu mm. uuden asumisen konseptin Lumo-kompaktin lanseeraamisessa. Myös Lumolab-asiakaspaneelia hyödynnetään asumisen palvelumuotoilun alkuvaiheessa.

Asumisen Lumo-brändi näkyy Pekan ja tiimin arjessa ennen kaikkea palvelun laatuna.

– Yritämme toistuvasti arjen pienissä käänteissä ylittää asiakkaiden odotukset. Se ei välttämättä tarkoita suurtekoja, enemmänkin asiakkaan kuuntelua ja pikaisia toimenpiteitä.

Asumisen alalla on tapahtunut viime vuosina erittäin suuria muutoksia, eikä loppua näy – pysyvää on vain muutos. Pekan mielestä kiinnostavimpia toimialan kehitysnäkymiä ovat mm. rakentamisen innovaatiot, asuntojen muunneltavuus sekä erilaiset digitalisoitumisen ratkaisut. Asumisen palveluita, esteettömyyttä ja elämyksellisyyttä Pekka pitää hyvän asumisen keskeisinä tunnusmerkkeinä.

VVO-yhtymä Oyj tarjoaa vuokra-asuntoja ja asumisen palveluita Suomen kasvukeskuksissa. Asuntosijoitusyhtiön visiona on olla asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta.